Kun haluaa päästä alas, mutta ei pudota
Kun kaikki on liikaa ja haluaa lisää
Kun valo jo häikäisee ja silti siristää aurinkoon
Kun meteli valuu korvista mutta säätää stereot täysille
Kun on niin tukossa elämää ettei osaa kuolla
vaikka saa 72 e-meiliä muttei sitä yhtä.

Kyllä sitä kulkemista riittää. On siellä kilometripylväitä vaan ei kukaan tiedä, miten kauas on mentävä. Aamusta iltaan, ja öitä, huolesta toiseen, surusta riemuun, päivää, taas päiviä: 10000 hip, hei, mitään kaihdeta ei; 20000, jaa-a, vähän ottaa polviniveliin; 30000 nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret; seppelekukat

Hyvää tätä runotorstaita vierailijoille!

Monkey nuts! Ostin itselleni. Mitä Freud tästä sanoisi. Haperoita kuoria kuin tämä aamu seitsemästä yhteentoista. Aina jotakin tekee, vaikka ei sitä huomaa ajatella, että hengittää. Korkeasaareen en halua. Ahtaat aitaukset kuristavat. Meillä on betoniporsaina kilpikonnia. Lentokentällä pongasin karhunkin. Nukkuva karhu saattaisi menetellä, muuten pitää leikkiä kuollutta. Kaksi prosenttia enemmän apinageenejä ja jäisi lainsäädäntö ja verorahojen tienaaminen.

Siihen aikaan, kun isä oli maailman vahvin,
ja äiti tiesi kaiken,
keijut lensivät kuin perhoset,
kotihaltijat piileksivät päivällä saunan nurkassa,
näkki vaani lapsia joessa,
ja leijona oli pimeällä puun latvassa.
Siihen aikaan joulupukki oli oikea ja
tonttuja kantojen takana,
sateella apinat koputtivat ikkunaan.
Siihen aikaan mummon insuliiniputkiin saattoi
panna vettä ja vesiväriä ja järjestää
ne kauniisti laulukuoroon.
Eikä äiti kuullut sitä laulua,
sitä minun johtamaa kuoroa,
eikä tainnut tietää
näytä sinä ensin-leikistä
tai kun Timon kanssa leikittiin
aikuisia ja keikuttiin toistemme päällä.

Tässä sitten taas runotorstain osanottoni näin perjantaina.

näin sut näin sut näin sut
juoksit kiihkeä myrkkynuoli
näi sut ihan läheltä menit ohi 
näin sut
menit että katsonut kuinka
näin sut näin sut näin sut
junassa samassa vaunussa
sittenkin istuttiin
näin sut näin sut näin sut
ja ihan pienesti nyökkäsit

Tässä tämän viikon torstairuno